Manilan Julistus

Kutsu koko kirkolle viedä koko evankeliumi koko maailmaan

Johdanto
Heinäkuussa 1974 oli Lausannessa, Sveitsissä, Kansainvälinen evankelioimisen maailmankongressi, joka antoi ns. Lausannen julistuksen. Nyt, heinäkuussa 1989, meitä on Manilassa koolla yli 3000 ihmistä 170 maasta, ja olemme puolestamme laatineet Manilan julistuksen. Mielemme on kiitollinen filippiiniläisten veljiemme ja sisartemme meille suomasta lämpimästä vastaanotosta.

Näiden kahden kongressin välisenä 15 vuotena on pidetty pienempiä neuvotteluja mm. sellaisista aiheista kuin Evankeliumi ja kulttuuri, Evankelioimistyö ja sosiaalinen vastuu, yksinkertainen elämäntapa, Pyhä Henki ja Kääntymys. Nämä kokoukset ja niiden raportit ovat osaltaan vaikuttaneet Lausannen liikkeen ajatteluun.

Julistus, manifesti, on julkilausuma, jossa tulevat näkyviin julistuksen antajien uskonvakaumus, aikomukset ja perusteet. Manilan julistus käsittelee kongressin kahta pääteemaa, Julistakaa Kristusta siihen asti kunnes hän tulee ja Kutsu koko kirkolle viemään koko evankeliumi koko maailmaan. Ensimmäisessä osassa on 21 lyhyttä lauselmaa. Toisen osan 12 kohtaa käsittelevät niitä laajemmin; ne on – yhdessä Lausannen julistuksen kanssa – tarkoitettu kirkkojen ja seurakuntien tutkittavaksi ja toimeenpantavaksi.

1.Vahvistamme sitoutuvamme edelleen Lausannen julistukseen, joka on perusta Lausannen liikkeesssä toimimisellemme.

2. Uskomme, että Jumala on ilmaissut sitovasti Vanhan ja Uuden testamentin kirjoituksissa olemuksensa ja tahtonsa, pelastustekonsa merkityksineen sekä käskynsä tehdä evankelioimis- ja lähetystyötä.

3. Pidämme Raamatun evankeliumia Jumalan pysyvänä sanomana tälle maailmalle, ja päätämme puolustaa ja julistaa sitä sekä ilmentää sitä omassa elämässämme.

4. Uskomme ihmisten, Jumalan kuvaksi luotuinakin, olevan syntisiä, syyllisiä ja ilman Kristusta kadotettuja; tämän tosiasian pohjalle on evankeliumin julistamisen rakennuttava.

5. Uskomme, että historian Jeesus ja kunnian Kristus ovat yksi ja sama henkilö, ja että tämä Jeesus Kristus on ainoalaatuinen: vain hän on lihaksi tullut Jumala, syntiemme kantaja, kuoleman voittaja ja tuleva tuomari.

6. Olemme vakuuttuneita siitä, että Jeesus Kristus meni ristille meidän sijastamme, kantoi meidän syntimme ja kuoli meidän kuolemamme, ja että vain tästä syystä Jumala antaa synnit anteeksi niille, jotka tekevät parannuksen ja uskovat.

7. Uskomme, että muut uskonnot ja ideologiat eivät ole vaihtoehtoisia teitä Jumalan luo, ja että ihmisen uskonnollisuus johtaa ilman Kristuksen lunastustyötä – ei Jumalan luo, vaan – tuomiolle, sillä Kristus on ainoa tie.

8. Uskomme, että meidän on osoitettava Jumalan rakkautta näkyvällä tavalla, pitämällä huolta niistä, jotka elävät ilman oikeutta, ihmisarvoa, ruokaa ja asuntoa.

9. Mielestämme Jumalan oikeudenmukaisuuden ja rauhan valtakunnan julistaminen vaatii irtisanoutumista kaikesta epäoikeudenmukaisuudesta ja sorrosta, olkoon se sitten yksilöön kohdistuvaa tai rakenteellista; tästä profeetallisesta todistajan tehtävästä emme luovu.

10. Uskomme, että Pyhän Hengen todistus Kristuksesta on evankelioimisessa välttämätön, eikä uudestisyntymistä ja uutta elämää ole ilman hänen yliluonnollista toimintaansa.

11. Toteamme, että hengellinen sodankäynti vaatii hengelliset aseet ja että evankeliumia on julistettava Hengen voimassa ja pyydettävä jatkuvasti Kristuksen voittoa pahan valtoja ja voimia vastaan.

12. Uskomme Jumalan antaneen koko seurakunnalle ja sen jokaiselle jäsenelle tehtäväksi Kristuksen tunnetuksi tekemisen kaikkialla maailmassa; haluaisimme kaikkien seurakuntalaisten ja seurakunnan työntekijöiden lähtevän hyvin varustettuina viemään sanomaa eteenpäin.

13. Ymmärrämme, että meidän, jotka väitämme olevamme Kristuksen ruumiin jäseniä, on omassa yhteisössämme ylitettävä rotu-, sukupuoli- ja luokkarajat.

14. Väitämme, että armolahjoja saavat kaikki Jumalan omat, olkootpa he sitten naisia tai miehiä, ja heidän yhteistyönsä on evankelioimisessa yhteisen hyvän kannalta suositeltavaa.

15. Tajuamme, että pyhyyden ja rakkauden on näyttävä meidän, evankeliumin julistajien, elämästä; muussa tapauksessa menettää todistuksemme uskottavuutensa.

16. Uskomme, että jokaisen seurakunnan on suuntauduttava ulospäin ja tehtävä asuinalueellaan evankelioimis- ja palvelutyötä.

17. Pidämme hyvin tärkeänä, että kirkot ja lähetys- sekä muut kristilliset järjestöt tekevät evankelioimis- ja palvelutyötään yhdessä, keskinäisestä kilpailusta kieltäytyen ja päällekkäistä toimintaa välttäen.

18. Pidämme velvollisuutenamme oppia tuntemaan yhteiskuntaa, jossa elämme, ymmärtääksemme sen rakenteita, arvoja ja tarpeita ja pystyäksemme näin kehittämään tilanteeseen sopivat evankelioimissuunnitelmat.

19. Uskomme, että maailman evankelioimisella on kiire ja että tähän asti evankeliumin ulottumattomissa olleet ihmisryhmät voidaan vielä saavuttaa. Päätämme sen vuoksi omistautua 1900-luvun viimeisellä vuosikymmenellä ponnekkaasti tähän tehtävään.

20. Vakuutamme solidaarisuuttamme niiden kanssa, jotka joutuvat kärsimään evankeliumin tähden, ja valmistamme itseämme mahdolliseen samaan kohtaloon.Tahdomme myös edistää uskonnollista ja poliittista vapautta kaikkialla.

21. Uskomme, että Jumala kutsuu koko kirkkoa viemään koko evankeliumin koko maailmaan. Päätämme siksi julistaa evankeliumia uskollisesti, hellittämättömästi ja uhrautuvasti siihen asti, kunnes hän tulee.

A. Koko evankeliumi
Evankeliumi on hyvä uutinen Jumalan pelastuksesta pahan vallasta, sekä hänen ikuisesta valtakunnastaan ja hänen lopullisesta voitostaan yli kaiken sen, mikä on hänen tarkoitusperiään vastaan. Rakkaudessaan Jumala päätti jo ennen kuin maailmaa oli toteuttaa suunnitelmansa meidän vapauttamisestamme synnistä, kuolemasta ja tuomiosta Herran Jeesuksen Kristuksen kuoleman välityksellä. Kristus on vapauttajamme, joka yhdistää meidät lunastettujen yhteyteen.

1 Ihmisen vaarallinen tila
Olemme sitoutuneet julistamaan koko evankeliumia, joka tarkoittaa Raamatun evankeliumia koko täyteydessään.Voidaksemme sen tehdä meidän on ymmärrettävä, miksi ihmiset sitä tarvitsevat.

Jokainen mies ja nainen on jo itsessään arvokas, koska heidät on luotu Jumalan kuvaksi, tuntemaan hänet ja rakastamaan ja palvelemaan häntä. Mutta nyt onkin heidän ihmisyytensä kaikilta osin synnin vääristämä. Ihmisistä on tullut itsekeskeisiä, omaa etuaan tavoittelevia kapinoitsijoita, jotka eivät rakasta Jumalaa eivätkä lähimmäistään niin kuin heidän tulisi. Niinpä he ovatkin vieraantuneet sekä Luojastaan että muusta luomakunnasta, mikä on perussyy kovin monien potemaan ahdistukseen, sopeutumattomuuteen ja yksinäisyyteen. Synti ilmenee usein myös epäsosiaalisena käyttäytymisenä, julmana toisten hyväksikäyttönä ja niiden luonnonvarojen riistona, joiden hoitajaksi Jumala on ihmisen asettanut. Ihmiskunnan syyllisyys ei ole puolustettavissa, ja lavea tie johtaa sen tuhoon.

Vaikka ihmisissä oleva Jumalan kuva on tärveltynyt, heillä on silti vielä kykyä osoittaa rakkautta, tehdä jaloja tekoja ja luoda kaunista taidetta. Kuitenkin parhainkin ihmissaavutus on viallinen eikä tee ketään sopivaksi pääsemään Jumalan luo. Ihmiset ovat myös hengellisiä olentoja, mutta hengelliset harjoitukset ja itsensäparantamismenetelmät voivat korkeintaan poistaa ilmeisiä tarpeita; ne eivät voi helpottaa synnin, syyllisyyden ja tuomion vakavaa todellisuutta. Ei uskonto, ei ihmisen oma vanhurskaus, eivät sosiaaliset tai poliittiset ohjelmat pelasta ihmisiä. Kaikenlainen itsensä pelastaminen on mahdotonta. Omaan varaansa jätettynä ihmisiä kohtaa ikuinen tuho.

Hylkäämme sen vuoksi kaikki väärät evankeliumit, jotka kieltävät ihmisen synnin, Jumalan tuomion, Jeesuksen Kristuksen jumaluuden ja lihaksitulemisen sekä ristin ja ylösnousemuksen välttämättömyyden.Torjumme myös puolievankeliumit, jotka vähättelevät synnin osuutta ja sekoittavat toisiinsa Jumalan armon ja ihmisen omat parannuspyrkimykset. Tunnustamme. että olemme itse joskus pitäneet evankeliumia sivuasiana. Mutta päätämme nyt ottaa evankelioimisessamme huomioon Jumalan antaman radikaalin taudinmäärityksen ja hänen siihen varaamansa yhtä radikaalin lääkityksen.

2 Hyvä uutinen tähän hetkeen
Riemuitsemme siitä, ettei elävä Jumala ole jättänyt meitä kadotettuun tilaamme vailla toivoa. Rakkautensa tähden hän tuli Jeesuksessa Kristuksesssa luoksemme pelastamaan meidät ja tekemään meidät uudeksi. Hyvän uutisen pääsisältö onkin Jeesus historian henkilönä, joka tuli julistamaan Jumalan valtakuntaa, elämään nöyränä palvelijana, kuolemaan puolestamme, meidän sijastamme synniksi ja kiroukseksi tehtynä, ja jonka puolelle Jumala asettui herättämällä hänet kuolleista. Ne, jotka kääntyvät ja uskovat Kristukseen, Jumala tekee osalliseksi uudesta luomisesta. Hän suo meille uuden elämän, johon kuuluu syntien anteeksiantamus sekä meissä asuva ja meitä muuttava hengen voima. Hän ottaa meidät uuteen yhteisöönsä, johon kuuluu ihmisiä kaikista roduista, kansoista ja kulttuureista. Ja hän lupaa, että kerran pääsemme hänen uuteen maailmaansa, jossa pahalla ei ole sijaa, jossa luomakunta on lunastettu ja jossa Jumala hallitsee ikuisesti.

Tätä hyvää uutista tulee julistaa rohkeasti aina kun suinkin mahdollista – kirkoissa ja muissa kokoussaleissa, radiossa, televisiossa ja ulkotiloissa, koska se on Jumalan voima pelastukseksi, ja koska meidän velvollisuutemme on tehdä se tunnetuksi. Saarnassamme meidän on julistettava uskollisesti sitä totuutta, jonka Jumala Raamatussa ilmaisee, ja pyrittävä soveltamaan sitä vallitsevaan tilanteeseen.

Olemme myös vakuuttuneita siitä, että apologia, ”evankeliumin puolustaminen ja vahvistaminen” (Fil. 1:7), on keskeistä mission raamatunmukaisessa ymmärtämisessä ja vaikuttavan todistuksen olennainen osa nykymaailmassa. Paavali keskusteli ihmisten kanssa Raamatusta ja yritti saada heidät näkemään, että evankeliumi on totta. Niin on meidänkin tehtävä. Itseasiassa kaikkien kristittyjen tulisi olla valmiita perustelemaan toivo, joka heillä on (1 Piet. 3:15).

Meidät on jälleen pysäyttänyt Luukkaan voimakas korostus: evankeliumi on hyvä uutinen köyhille (Luuk. 4:18; 6:20; 7:22). Olemme kysyneet itseltämme: mitä tämä merkitsee valtaosalle maailmaa – niille, jotka elävät suuressa köyhyydessä, kärsimysten ja sorron alla? Meille on muistutettu, että laki, profeetat, viisauskirjat, Jeesuksen opetus ja hänen palvelutyönsä – kaikki ne korostavat ulkonaisessa köyhyydessä elävien merkitystä Jumalalle ja meidän velvollisuuttamme puolustaa heidän oikeuksiaan ja pitää heistä huolta. Raamattu puhuu myös hengellisesti köyhistä, jotka elävät yksin Jumalan armon varassa. Evankeliumi on hyvä uutinen molemmille köyhien ryhmille. Hengellisesti köyhät, olipa heidän taloudellinen tilanteenssa mikä tahansa, nöyrtyvät Jumalan edesssä ja saavat uskosta ilmaiseksi pelastuksen lahjan. Muuta tietä sisälle Jumalan valtakuntaan ei ole. Ulkonaisesti köyhät ja huonossa asemassa olevat saavat Jumalan lapsina tuntea olevansa arvokkaita ja niiden veljiensä ja sisartensa rakastamia, jotka taistelevat heidän vapauttamisekseen kaikesta ahdingosta.

Haluamme tehdä parannuksen, jos olemme ummistaneet silmämme jollekin osalle Raamatun totuutta, ja päätämme julistaa ja puolustaa sitä. Haluamme myös tehdä paranuksen siinä, missä olemme suhtautuneet välinpitämättömästi köyhien ahdinkoon ja antaneet etusijan rikkaille, ja päätämme seurata Jeesusta julistamalla sekä sanoin että teoin hyvät uutiset kaikelle kansalle.

3 Jeesuksen Kristuksen ainutlaatuisuus
Meidät on kutsuttu julistamaan Kristusta yhä moniarvoisemmaksi muuttuneessa maailmassa. Vanhoilla uskonnoilla on uusi nousukausi ja uusia syntyy. Myös ensimmäisellä vuosisadalla oli ”paljon semmoisia jumalia ja herroja” (1 Kor. 8:5). Kuitenkin apostolit julistivat rohkeasti Kristuksen aseman ainutlaatuisuutta, välttämättömyyttä ja keskeisyyttä. Meidän on tehtävä samoin.

Koska ihmiset on luotu Jumalan kuvaksi ja he näkevät luomakunnassa merkkejä sen Luojasta, niin nousun kokeneissa uskonnoissa on myös jotain, joka on totta ja kaunista. Ne eivät kuitenkaan ole evankeliumin vaihtoehtoja. Koska ihmiset ovat syntisiä ja koska ”koko maailma on pahan vallassa” (1 Joh. 5:19), uskonnollisetkin ihmiset tarvitsevat Kristuksen lunastusta. Meillä ei sen vuoksi ole valtuuksia sanoa, että pelastus voidaan löytää jostain Kristuksen ulkopuolelta tai ilman hänen tekonsa selkeää uskolla vastaanottamista.

On olemassa näkökanta, jonka mukaan juutalaisten ei – Jumalan Aabrahamin kanssa tekemän liiton ansiosta – tarvitse hyväksyä Jeesusta Messiaakseen. Me uskomme, että he tarvitsevat häntä aivan yhtä paljon kuin kuka muu tahansa, ja olisi eräänlaista antisemitismiä sekä uskottomuutta Kristusta kohtaan hylätä Uuden testamentin käytäntö: ”juutalaisille ensin … ” Vastustamme sen vuoksi väittämää, jonka mukaan juutalaisilla on oma, Jeesukseen uskomisen tarpeettomaksi tekevä liittonsa.

Meitä yhdistää yhteinen vakaumus siitä, kuka Jeesus Kristus on. Tunnustamme hänet Jumalan ikuiseksi Pojaksi, joka tuli kokonaan ihmiseksi samalla kun hän pysyi kokonaan Jumalana, joka oli meidän sijastamme ristillä, kantaen meidän syntimme ja kuollen meidän kuolemamme ja vaihtaen oman vanhurskautensa meidän epävanhurskauteemme, joka voitti kuoleman ja nousi muuttuneessa ruumiissa ja joka kerran palaa kunniassaan tuomitsemaan maailman. Hän yksin on lihaksi tullut Poika, Vapahtaja, Herra ja Tuomari, ja hän yksin, yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa, on arvollinen saamaan kaikkien ihmisten ylistyksen, uskon ja kuuliaisuuden. On vain yksi evankeliumi, koska on vain yksi Kristus, joka on kuolemansa ja ylösnousemisensa tähden ainoa tie pelastukseen. Sanoudumme sen tähden irti sekä relativismista, joka pitää kaikkia uskontoja ja hengellisiä liikkeitä yhtä pätevinä teinä Jumalan luo, että synkretismistä, joka yrittää yhdistää Kristus-uskoon muita uskontoja.

Jumala on siksi korottanut Jeesuksen korkeimmalle istuimelle, että kaikki tunnustaisivat hänet, ja sitä haluamme mekin. Kristuksen rakkaus vaatii meitä noudattamaan lähetyskäskyä ja rakastamaan hänen kadonneita lampaitaan, mutta vaikuttimenamme on myös ”kiivaus” hänen pyhän nimensä puolesta, ja ikävöimme sitä hetkeä, jolloin hän saa kaikilta sen kunnian ja ylistyksen, joka hänelle kuuluu.

Menneinä aikoina olemme syyllistyneet tietämättömyyden, ylimielisyyden, kunnioituksen puutteen ja jopa vihamielisyyden leimaamiin asenteisiin muiden uskontojen kannattajia kohtaan. Haluamme tehdä siinä parannuksen. Tahdommehan, että todistuksemme Herran Jeesuksen ainutlaatuisuudesta, joka näkyy hänen elämässään, kuolemassaan ja ylösnousemuksessaan, on myönteinen ja ehdoton kaikessa evankelioimistyössämme, uskonto en välinen dialogi mukaan luettuna.

4 Evankeliumi ja sosiaalinen vastuu
Aidon evankeliumin on tultava näkyviin siten, että ihmisten elämä muuttuu. Kun julistamme Jumalan rakkautta, meidän on myös oltava mukana rakkaudenpalvelussa, ja kun saarnaamme Jumalan valtakuntaa, meidän on sitouduttava sen oikeuden ja rauhan vaatimukseen.

Ensimmäisellä sijalla on evankelioimistyö, koska kannamme huolta siitä, että kaikki ihmiset saisivat mahdollisuuden ottaa Jeesuksen Herrakseen ja Vapahtajakseen. Jeesus ei kuitenkaan vain julistanut Jumalan valtakuntaa, vaan hänen voimatekonsa ja laupeudentyönsä myös havainnollistivat sen saapumista. Meidät on nyt kutsuttu samanlaiseen sanojen ja tekojen yhdentämiseen. Meidän on nöyryyden hengessä julistettava ja opetettava sanaa, palveltava sairaita, ruokittava nälkäisiä, huolehdittava vangeista, autettava laitapuolen kulkijoita ja vammaisia ja vapautettava sorrettuja. Vaikka otammekin huomioon armolahjojen, kutsumusten ja elinolosuhteiden erilaisuuden, olemme silti vakuuttuneita, että hyvä uutinen Kristuksesta ja hyvät teot kuuluvat erottamattomasti yhteen.

Jumalan valtakunnan julistamiseen liittyy olennaisena osana profeetallinen, kaiken siihen soveltumattoman osoittaminen. Meitä surettavaa pahuutta ovat väkivalta, myös rakenteellinen väkivalta, poliittinen turmeltuneisuus, ihmisten ja luonnon kaikenlainen riisto, perheen heikentäminen, vapaa abortti, huumekauppa ja ihmisoikeuksien polkeminen. Kantaessamme huolta köyhistä meitä painaa maailman kahdenkolmanneksen velkataakka. Meitä järkyttävät myös syvästi epäinhimilliset olosuhteet, joissa miljoonat, meidän laillamme Jumalan kuvaksi luodut ihmiset, elävät.

Jatkuva sitoutumisemme sosiaaliseen toimintaan ei merkitse, että sekoittaisimme toisiinsa Jumalan valtakunnan ja kristillisyyden hapattaman yhteiskunnan. On paremminkin kysymys sen tiedostamisesta, että raamatunmukaisen evankeliumin toteuttamisella on väistämättömiä sosiaalisia seurauksia. Oikean mission pitäisi aina tulla lihaksi. Se vaatii nöyrää astumista toisten ihmisten maailmaan: samastumista heidän yhteiskunnalliseen todellisuuteensa, heidän suruunsa ja kärsimykseensä ja heidän ponnistuksiinsa oikeuden puolesta sortovoimia vastaan. Tämä ei onnistu ilman henkilökohtaisia uhrauksia.

Kadumme sitä, että huolenaiheidemme ja näkymme suppeus on usein estänyt meitä julistamasta Jeesuksen Kristuksen herruutta yli kaiken elämän – yksityisen ja julkisen, paikallisen ja maailmanlaajuisen. Me päätämme noudattaa hänen käskyään ”etsiä ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan” (Matt. 6:33).

B. Koko kirkko
Koko evankeliumin julistaminen on koko kirkon tehtävä. Koko Jumalan kansa on saanut kutsun evankelioimistehtävään. Kuitenkaan ilman Jumalan Pyhää Henkeä mikään sen ponnisteluista ei kanna hedelmää.

5 Jumala evankelistana
Raamattu ilmoittaa, että Jumala itse on pääevankelista. Onhan Jumalan Henki totuuden, rakkauden, pyhityksen ja voiman henki, ja ilman häntä on evankelioiminen mahdotonta. Hän antaa voitelun sanantuojalle, vahvistaa sanan, valmistaa kuulijat, herättää synnintunnon, valaisee sokeain silmät, tuo elämän kuolleille, tekee meidät kykeneviksi kääntymään ja uskomaan, yhdistää meidät Kristuksen ruumiiseen, vakuuttaa meidät Jumalan lapseudesta, muuttaa meitä ja toimintaamme Kristuksen näköisemmäksi ja lähettää meidät vuorollamme todistamaan hänestä. Kaikella tällä Pyhä Henki kirkastaa Jeesusta Kristusta meille ja meissä.

Kaikkeen evankelioimiseen liittyy hengellistä sodankäyntiä pahan valtoja ja voimia vastaan. Siinä kestävät vain hengelliset aseet, nimenomaan Sana ja Henki yhdessä rukouksen kanssa. Kehotamme sen vuoksi kaikkia kristittyjä rukoilemaan ahkerasti sekä seurakunnan uudistumisen että maailman evankelioimisen puolesta.

Jokaista todellista kääntymystä edeltää kamppailu, jossa tulee näkyviin Jeesuksen Kristuksen kaikkivoittava voima. Suurempaa ihmettä ei ole kuin se, että uskova vapautuu synnin ja saatanan, pelon ja tarkoituksettomuuden, pimeyden ja kuoleman vallasta.

Vaikka Jeesuksen ihmeet olivat erityisiä merkkejä hänen messiaanisuudestaan ja esimakua hänen täydellisestä valtakunnastaan sitten kun koko luomakunta on hänen herruudessaan, meillä ei ole lupaa asettaa rajoja elävän Luojan voiman vaikutukselle nykymaailmassa. Vastustamme sekä ihmeet kieltävää että ihmeitä vaativaa asennoitumista – sekä Hengen täyteyttä kavahtavaa pelokkuutta että ”menestysteologiaa” joka vieroksuu heikkoutta, jossa Kristuksen voima kuitenkin tulee täydelliseksi.

Kadumme kaikkea oman voimamme varassa tapahtunutta evankelioimista tai Pyhän Hengen määräilyä. Päätämme olla tulevaisuudessa murehduttamatta tai sammuttamatta Henkeä ja pikemminkin levittää hyvää sanomaa ”voimana ja Pyhässä Hengessä ja suurella varmuudella” (1 Tess. 1:5).

6 Ihmisten todistus
Evankelista-Jumala antaa omilleen etuoikeuden olla hänen ”työtovereitaan” (2 Kor. 6: 1). Sillä vaikka me emme voi todistaa ilman häntä, hän yleensä todistaa meidän välityksellämme. Vain muutamat hän kutsuu evankelistoiksi, lähetyssaarnaajiksi tai papeiksi, mutta koko kirkkonsa ja sen jokaisen jäsenen hän kutsuu todistajakseen.

Pappien ja muiden seurakunnan opettajien etuoikeutena on johtaa Jumalan kansaa (”laos”) kohti kypsyyttä (”täydellisyyttä”, Kol. 1:28) ja varustaa sitä palvelukseen (Ef. 4:11, 12). Seurakunnan työntekijöiden ei tule ottaa itselleen kaikkia tehtäviä vaan heidän tulee moninkertaistaa palvelunsa rohkaisemalla muita käyttämään lahjojaan ja varustamalla opetuslapset tekemään muistakin opetuslapsia. Pappien ylivalta maallikoihin nähden on ollut paha asia kirkon historiassa. Se ryöstää sekä maallikoilta että papistolta Jumalan heille tarkoittamat roolit, aiheuttaa papistolle työtaakan alle luhistumista, heikentää seurakuntaa ja estää evankeliumin leviämistä. Ja kaiken lisäksi se on perusteiltaan epäraamatullista. Siksi me, jotka olemme vuosisatojen ajan pitäneet kiinni ”yleisestä pappeudesta ”, pidämme nyt myös kiinni kaikkien uskovien palvelutehtävästä.

Totesimme kiitollisina, että lapset ja nuoret rikastuttavat seurakuntaelämää innostuksellaan ja uskollaan. Meidän tarvitsee antaa heille ohjausta oman sukupolvensa opetuslapsiksi tekemisessä ja ikätoveriensa evankelioimisessa.

Jumala on luonut sekä miehet että naiset omaksi kuvakseen ( 1 Moos. 1:26,27) ja hyväksyy heidät tasavertaisina Kristuksessa (Gal 3:28). Hän on vuodattanut Henkensä kaiken lihan – niin poikien kuin tytärtenkin – päälle (Ap.t. 2:17,18). Koska Pyhä Henki lisäksi jakaa lahjojaan naisille yhtä lailla kuin miehille, naisten on myös saatava tilaisuus käyttää lahjojaan. Kunnioitamme naisten merkittävää panosta lähetystyön historiassa ja olemme vakuuttuneita siitä,että Jumala kutsuu naisia vastaaviin tehtäviin myös nykyaikana. Vaikka emme olekaan täysin yksimielisiä siitä, millaisia muotoja heidän johtajuutensa tulisi saada, olemme kuitenkin kaikki sitä mieltä, että Jumala on tarkoittanut miehet ja naiset yhdessä osallistumaan maailman evankelioimiseen. Sopivaa koulutusta on sen vuoksi oltava molempien saatavilla.

Maallikot todistavat, sekä miehet että naiset, ei vain paikallisseurakunnassa (ks. kohta 8), vaan myös ystäväpiirissään, kodissaan ja työpaikassaan. Jopa kodittomilla ja työttömillä on todistajan kutsumus.

Suurin velvollisuutemme on todistaa jo tuttavapiiriimme kuuluville sukulaisillemme, naapureillemme ja työtovereillemme. Kodeissa tapahtuva evankelioiminen on myös luonnollista sekä naimisissa oleville että naimattomalle. Kristityn kodin tulisi pitää kunniassa Jumalan antamat suuntaviivat avio-, sukupuoli- ja perhe-elämässä sekä olla kärsiville rakkauden ja rauhan satama. Myös naapurit, jotka eivät käy kirkossa, viihtyvät kristityssä kodissa silloinkin, kun siellä puhutaan evankeliumista.

Toinen ympäristö, jossa maallikot ovat todistajia, on työpaikka. Siellähän useimmat kristityt viettävät puolet valveillaoloajastaan, ja työ on Jumalalta saatu kutsumus. Kristittyjen todistus voi tulla näkyviin heidän puheistaan, ahkeruudestaan, rehellisyydestään, huomaavaisuudestaan ja siitä, miten he huolehtivat oikeudenmukaisuuden toteutumisesta työpaikalla. Heidän arkityönsä laatu osoittaa, että se on tehty Jumalan kunniaksi.

Kadumme sitä, että olemme olleet mukana maallikkojen, erityisesti naisten ja nuorten, työn halveksimisessa. Päätämme vastedes rohkaista kaikkia Kristuksen seuraajia ottamaan oman, heille kuuluvan ja luonnollisen paikkansa hänen todistajinaan. Lähteehän todellinen evankelioiminen Kristusta rakastavan sydämen kyllyydestä ja kuuluu sen vuoksi poikkeuksetta kaikille hänen omillen.

7 Todistuksen aitous
Mikään ei suosittele evankeliumia yhtä kaunopuheisesti kuin ihmiselämässä tapahtuneet muutokset eikä mikään häpäise sitä siinä määrin kuin sanojen ja tekojen ristiriita henkilökohtaisessa elämässä. Meitä kehotetaan käyttäytymään evankeliumin arvon mukaisesti, jopa olemaan sen ”hyvä tuoksu”, kun pyhitys näkyy elämästämme. Etsiihän meitä ympäröivä maailma oikeutetusti todisteita sellaisesta, mitä Kristuksen opetuslapset väittävät hänen saavan aikaan. Kilvoituksemme rehellisyys on voimakas todistus.

Julistuksemme siitä, että Kristus kuoli saattaakseen meidät Jumalan yhteyteen, herättää kyllä vastakaikua hengellisesti janoisissa ihmisissä. He eivät kuitenkaan usko meitä, ellei meistä näy elävän Jumalan tuntemusta tai julkinen jumalanpalveluksemme on vailla toden ja ajankohtaisuuden tuntua.

Sanomamme siitä, että Kristus sovittaa toisistaan vieraantuneet ihmiset, otetaan todesta vain, jos meidän nähdään rakastavan toisiamme ja antavan toisillemme anteeksi, palvelevan nöyrästi muita ja ulottavan rakkauden palvelumme myös oman yhteisömme rajojen ulkopuolelle.

Kun kehotamme muita kieltämään itsensä, ottamaan ristinsä ja seuraamaan Kristusta, sanoillamme on vaikutusta vain jos itse olemme kuolleet itsekkäälle kunnianhimolle, epärehellisyydelle ja kateudelle, ja elämämme on yksinkertaista ja tyytyväisyyden ja anteliaisuuden sävyttämää elämää.

Valitamme nyt syvästi sitä sanojen ja tekojen epäsuhtaa, joka tulee näkyviin sekä yksityisten kristittyjen että seurakuntien elämästä: tavaran ahneutta, ammattiylpeyttä ja -kateutta, kilpailua kristillisessä työssä, nuorempien johtajien kadehtimista, lähetystyöntekijöiden alentuvaa suhtautumista kansallisiin kristittyihin, keskinäistä luottamuksen puutetta, kristillisen sukupuolimoraalin höltymistä sekä rodusta, asemasta tai sukupuolesta johtuvaa syrjintää. Kaikki tämä on osoitusta maailmallisuudesta; vallitsevan kulttuurin annetaan turmella kirkkoa, sen sijaan että kirkolla olisi kulttuuriin hyvään kehottava ja muuttava vaikutus. Häpeämme syvästi niitä kertoja, joina me yksilöinä ja kristittyjen yhteisöinä olemme sanoillamme tunnustaneet Kristusta ja teoillamme hänet kieltäneet. Häälyväisyytemme vähentää todistuksemme uskottavuutta. Ponnisteluistamme huolimatta epäonnistumme tässä jatkuvasti. Mutta me myös päätämme Jumalan armon avulla kehittää rehellisyyttä sekä itsessämme että kirkossamme ja seurakunnassamme.

8 Paikallisseurakunta
Jokainen seurakunta ilmentää paikkakunnallaan Kristuksen ruumista, ja seurakunnalla on sen mukaiset tehtävät. Se on sekä ”pyhä papisto”, joka uhraa jumalanpalveluksen hengellisiä uhreja että ”pyhä kansa”, joka levittää todistamalla tietoa Jumalan jaloista teoista (1 Piet.2:5, 9). Seurakunta on siis sekä Jumalaa palvova että hänestä todistava yhteisö, yhteen koottu ja hajalleen singottu, kutsuttu ja lähetetty. Jumalanpalvelus ja todistus ovat toisistaan erottamattomat.

Uskomme, että ensisijainen vastuu evankeliumin levittämisestä on paikallisseurakunnalla. Raamattu viittaa tähän sanomalla: ”Meidän evankeliumimme tuli teidän tykönne”, ja sen jälkeen: ”Teidän tyköänne on Herran sana kaikunut” (1 Tess. 1:5-8). Tällä tavoin evankeliumi synnyttää seurakunnan, joka levittää evankeliumia, joka taas synnyttää seurakunnan, joka levittää evankeliumia, joka taas synnyttää lisää seurakuntia – jatkuvana ketjureaktiona. Sen, mitä Raamattu opettaa, varmistaa toimintasuunnitelma. Jokaisen paikallisseurakunnan olisi evankelioitava alue, jolla se sijaitsee ja johon sillä on tarvittavat voimavarat.

Suosittelemme, että jokainen seurakunta tekee jatkuvasti tutkimusta, ei vain omasta jäsenistöstään ja ohjelmastaan, vaan myös sijaintipaikastaan sen kaikkine tunnusomaisine piirteineen, voidakseen kehittää sopivat evankelioimissuunnitelmat. Seurakuntalaiset saattavat päättää järjestää koko alueen käsittävän kotikäyntiaktion, keskittyä tiettyyn paikkaan, jossa ihmiset mielellään liikkuvat, järjestää evankelioimiskokoussarjan, luentoja tai konsertteja, mennä tekemään työtä yhdessä köyhien kanssa paikallisen slummialueen olojen parantamiseksi tai perustaa uuden seurakunnan tai seurakuntapiirin jollekin lähialueelle tai naapurikylään. Seurakunnan maailmanlaajuinen tehtävä ei kuitenkaan saa unohtua. Lähetystyöntekijöitä lähettävä seurakunta ei saa laiminlyödä omaa aluettaan, eikä omaa aluettaan evankelioiva seurakunta saa olla välittämättä muusta maailmasta.

Tässä kaikessa jokaisen seurakunnan ja kirkkokunnan tulisi aina, milloin mahdollista, tehdä työtä yhdessä toisten kanssa ja yrittää saada mahdollinen kilpailuhenki muutetuksi yhteistyöhengeksi. Seurakuntien tulisi myös tehdä työtä kristillisten järjestöjen kanssa erityisesti evankelioimisessa, opetuslapsikoulutuksessa ja palvelutehtävissä, sillä nuo järjestöt kuuluvat Kristuksen ruumiiseen ja niillä on arvokasta erikoistietoa, josta seurakunnalle on suurta apua.

Jumala on tarkoittanut seurakunnan olevan merkkinä hänen valtakunnastaan, osoituksena siitä, millainen on ihmisyhteisö, joka elää hänen vanhurskaudessaan ja rauhassaan. Niin kuin yksityisten ihmisten elämässä, samoin myös seurakuntaelämässä evankeliumin on saatava tulla lihaksi ennen kuin se menee perille. Juuri meidän keskinäisessä rakkaudessamme ilmaisee näkymätön Jumala itsensä nykyaikana (1 Joh. 4:12), erityisesti kun yhteytemme ilmenee pienryhmissä ja kun se ulottuu yli rodun, yhteiskunnallisen aseman, sukupuolen ja iän muodostamien raja-aitojen, joiden hajoittava vaikutus muualla hyvin tunnetaan.

Valitamme syvästi sitä että monet seurakunnistamme ovat sisäänpäin lämpiäviä, rakenteiltaan pikemminkin vanhaa säilyttäviä kuin evankelioimiseen ja lähetykseen suuntautuneita, tai ne korostavat seurakuntatyötä arkielämässä todistajana toimimisen kustannuksella. Päätämme kääntää seurakuntiemme katseet jatkuvasti ulospäin, kunnes ”Herra lisää heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saavat pelastuksen” (Ap.t. 2:47).

9 Yhteistyö evankelioimistyössä
Evankelioimistyö ja yhteys kuuluvat Uudessa testamentissa läheisesti toisiinsa. Jeesus pyysi rukouksessaan, että hänen omiensa yhteys heijastaisi hänen yhteyttään Isän kanssa, jotta maailma uskoisi häneen (Joh. 17:20, 21). Paavali kehotti filippiläisiä taistelemaan yhdessä hänen kanssaan evankeliumin uskon puolesta (Fil. 1:27). Tämän näyn edessä on meidän hävettävä vallitsevaa epäluuloa ja kilpailua, opillista jyrkkyyttä kehällisissä asioissa ja valtataistelua, jotka turmelevat evankeliumin todistuksen. Olemme vakuuttuneita siitä, että evankelioimistyössä yhteistyö on aivan välttämätöntä – ensiksikin siksi, että se on Jumalan tahdon mukaista, mutta myös siksi, että meidän riitamme saavat sovituksen evankeliumin huonoon huutoon. Jos mieli ikinä saada maailman evankelioiminen päätökseen, se on otettava yhteiseksi asiaksi.

”Yhteistyö” merkitsee yhteyden löytämistä moninaisuuden keskellä. Ihmisten, joilla on erilainen luonne, lahjat, kutsumus ja kulttuuri, on tehtävä yhdessä työtä. Kirkkojen, kristillisten järjestöjen ja lähetysseurojen, kaikkien ikäluokkien ja molempien sukupuolten tarvitsee tehdä yhdessä työtä.

Olemme päättäneet kerta kaikkiaan panna pisteen siirtomaavallan ajalta peräisin olevalle puheelle länsimaista lähettävinä maina ja muusta maailmasta vastaanottavina maina. Onhan lähetyksen kansainvälistyminen uusi, suuri tosiasia meidän aikanamme. Ei vain enemmistö evankelisista kristityistä ole länsimaiden ulkopuolella, vaan myös kehitysmaiden lähetystyöntekijöiden luku pian ylittää länsimaisten lähetystyöntekijöiden lukumäärän. Uskomme, että lähettiryhmät, jotka on koottu hyvin erilaisista ihmisistä, mutta jotka ovat yhtä sydämeltään ja sielultaan, ovat voimakas todistus Jumalan armosta.

Puhuessamme ”koko kirkosta” ei aikomuksemme ole väittää, että maailmanlaajuinen kirkko olisi sama kuin sen evankelinen osa. Tiedämmehän, että on olemassa monia kirkkoja, jotka eivät lukeudu evankelikaaleihin. Katolisen ja ortodoksisen kirkon näkemykset eroavat evankelioivasta näkemyksestä. Jotkut herätyskristityt rukoilevat, keskustelevat, tutkivat Raamattua ja tekevät yhdessä työtä näiden kirkkojen kanssa. Jotkut toiset taas vastustavat jyrkästi kaikenlaista keskustelua ja yhteistyötä niiden kanssa. Kaikki evankelikaalit ovat tietoisia välissä olevista pysyvistä teologisista näkemyseroista. Missä se on soveliasta, eikä Raamatun totuudesta tarvitse tinkiä, yhteistyö on mahdollinen sellaisilla alueilla kuin raamatunkäännöstyö, nykyteologian ja eettisten kysymysten tutkimus, sosiaalityö ja poliittinen toiminta. Haluamme kuitenkin tehdä selväksi, että yhteiseen evankelioimiseen tarvitaan yhteinen sitoutuminen raamatulliseen evankeliumiin.

Jotkut meistä tulevat Kirkkojen maailmanneuvostoon kuuluvista kirkoista ja uskovat, että myönteinen ja samalla kriittinen osallistuminen sen työhön on kristillinen velvollisuutemme. Toisilla meistä ei ole mitään yhteyttä Kirkkojen maailmanneuvostoon. Me kaikki kehotamme Kirkkojen maailmanneuvostoa omaksumaan selkeän, Raamatun mukaisen näkemyksen evankelioimisesta.

Tunnustamme olevamme osaltamme vastuussa Kristuksen ruumiin rikkinäisyydestä, joka on suurin kompastuskivi maailman evankelioimisen tiellä. Päätämme jatkuvasti tavoitella sitä totuuden yhteyttä, jonka puolesta Kristus rukoili. Olemme vakuuttuneita siitä, että oikea tie eteenpäin, kohti läheisempää yhteistyötä, on avoin, suora ja kärsivällinen Raamatun pohjalta lähtevä dialogi kaikkien niiden kanssa, joille nämä asiat ovat tärkeitä.Tähän me halukkaasti sitoudumme.

C. Koko maailma
Koko evankeliumi on uskottu koko kirkolle, jotta se tehtäisiin tunnetuksi koko maailmassa. Sen vuoksi on välttämätöntä, että ymmärrämme maailmaa, johon meidät lähetetään.

10 Nykymaailma
Evankelioiminen tapahtuu aina jossakin tilanteessa, ei tyhjiössä. Evankeliumin itsensä ja sen kehysten välillä on vallittava tarkka tasapaino. Meidän on ymmärrettävä vallitseva tilanne voidaksemme soveltaa julistuksemme siihen, mutta se ei saa vääristää evankeliumia.

Tässä yhteydessä meitä huolettaa ”nykyaikaistuminen”, laajeneva teollistunut maailmankulttuuri, johon kuuluu uusi teknologia ja kaupungistuminen omine talousjärjestelmineen. Nämä tekijät yhdessä luovat ympäristön, joka merkittävässä määrin vaikuttaa siihen, millaisena näemme maailman. Sekularismi on lisäksi repinyt pohjaa uskolta tekemällä Jumalan ja yliluonnollisen merkityksettömiksi; kaupungistuminen on vähentänyt inhimillisyyttä monien elämästä, ja tiedotusvälineet ovat omalta osaltaan horjuttaneet totuuden ja arvovallan asemaa korvaamalla sanan kuvalla. Yhteenlaskettuina tällaisen nykyaikaistumisen seuraukset vääristävät monien sanoman ja vievät heiltä halun osallistua Jumalan lähetykseen.

Vuonna 1900 asui vain 9 % maailman väestöstä kaupungeissa; vuonna 2000 otaksutaan yli 50 %:n olevan kaupunkilaisia. Tätä maailmanlaajuista kaupunkeihin suuntautuvaa muuttoliikettä on sanottu ihmiskunnan historian suurimmaksi kansainvaellukseksi. Se on valtava haaste lähetystyölle. Toisaalta suurkaupunkien asujaimistot ovat monikansallisia, joten kansakunnat tulevat nyt kotiovellemme. Pystymmekö kehittämään maailmanlaajuisia kirkkoja, joissa evankeliumi poistaa kansallisuusrajat? Toisaalta taas monet suurkaupunkien asukkaat ovat köyhiä siirtolaisia, jotka ovat myös vastaanottavaisia evankeliumille. Saadaanko Jumalan kansaa taivutetuksi muuttamaan köyhien kaupunginosiin palvelemaan siellä ihmisiä ja olemaan mukana kaupungin uudistumisessa?

Nykyaikaistuminen tuo mukanaan myös hyvää eikä pelkkiä vaaroja. Luomalla viestintä- ja kauppayhteyksiä ympäri maapalloa se avaa ennennäkemättömällä tavalla tietä evankeliumille; vanhat rajat ylitetään ja tunkeudutaan sisälle suljettuihin yhdyskuntiin, olivat ne sitten perinteisiä tai totalitaarisia. Kristillisessä käytössä olevilla tiedotusvälineillä on voimakas vaikutus sekä evankeliumin siemenen kylvämisessä että maaperän muokkaamisesssa. Suurimmat lähetysradioasemat ovat sitoutuneet lähettämään evankeliumin todistuksen jokaisella maailman pääkielistä vuoteen 2000 mennessä.

Tunnustamme, ettemme ole yrittäneet tarpeeksi ymmärtää nykyaikaa. Olemme käyttäneet sen menetelmiä ja tekniikkaa harkitsemattomasti ja antautuneet siinä maailmallisuuden vietäväksi. Mutta päätämme ottaa tulevaisuudessa nämä haasteet ja mahdollisuudet vakavasti, vastustaa nykytekniikan tuomia maallistumispaineita ja soveltaa Kristuksen herruutta koko nykykulttuuriin. Haluamme antautua lähetystyöhön nykymaailmassa suostumatta maailmallisuuteen nykylähetyksessä.

11 Haasteena vuosi 2000 ja siitä eteenpäin
Maailman väkiluku lähentelee 6 miljardia. Kolmasosa siitä luetaan kristittyihin. Jäljellä olevasta neljästä miljardista puolella on jotain tietoa Kristuksesta, toinen puoli ei ole edes kuullut hänestä. Joudumme näiden lukujen valossa arvioimaan evankelioimistehtäväämme ja ottamaan huomioon neljä ryhmää ihmisiä.

Ensiksi tulevat sitoutuneet kristityt, ne, joiden joukosta lähdetään lähetystyöhön. Meidän vuosisatamme aikana tämä uskovien ryhmä on kasvanut noin 40 miljoonasta noin 500 miljoonaan, ja tällä hetkellä tämä ryhmä kasvaa kaksi kertaa nopeammin kuin mikään muu uskonnollinen pääryhmittymä.

Toiseksi tulevat sitoutumattomat kristityt. He tunnustautuvat kristityiksi (heidät on kastettu, he käyvät silloin tällöin kirkossa ja sanovat olevansa kristittyjä), mutta henkilökohtainen Kristukselle antautuminen on heille vieras asia. Heitä löytyy kaikista maailman kirkoista. He ovat kipeästi uudelleenevankelioimisen tarpeessa.

Kolmanneksi tulevat evankelioimattomat ihmiset. Heillä on kyllä vähän tietoa evankeliumista, mutta heillä ei ole ollut tilaisuutta ottaa siihen kantaa. He olisivat kristittyjen ulottuvilla, jos nämä vain lähtisivät lähikadulle, tielle, naapurikylään tai -kaupunkiin etsimään heitä.

Neljänneksi tulevat tähän asti tavoittamattomat ihmiset. Nämä ovat ne neljä miljardia, jotka eivät ehkä koskaan ole kuulleet Jeesuksesta Pelastajana eivätkä ole oman kansansa uskovien ulottuvilla. Itseasiassa on vielä noin 200 ihmisryhmää tai kansallisuutta ilman omaa, elinvoimaista seurakuntaa. Huomaamme olevan avuksi, kun ajattelemme heitä pieniin kansanryhmiin kuuluvina ihmisinä, jotka kokevat itsellään olevan jotain yhteistä (esim. kulttuuri, kieli, kotiseutu tai ammatti). Näiden ryhmien jäsenille vievät parhaiten sanoman heidän omaan kulttuuriinsa kuuluvat uskovat, jotka osaavat heidän kielensä. Muussa tapauksessa tarvitaan vieraan kulttuurin parista saapuvia sananviejiä, jotka joutuvat luopumaan omasta kulttuuristaan ja samastumaan ihmisiin, jotka haluavat voittaa Kristukselle.

Maailmassa on nyt noin 12 000 sellaista vielä saavuttamatonta ihmisryhmää, jotka elävät 2000 suuremman kansan keskuudesssa, niin että tehtävä ei ole mahdoton. Nykyisin kuitenkin vain 7 % kaikista lähetystyöntekijöistä osallistuu heidän parissaan tehtävään työhön. Loput 93 % lähetystyöntekijöistä ovat jo evankelioidussa osassa maailmaa. Jotta tämä epätasapaino voidaan korjata, lähetysjärjestöjen on sijoitettava henkilökuntansa strategisempiin paikkoihin.

Masentava tekijä, jolla on vaikutusta jokaiseen edellä mainituista ryhmistä, on se että monet maat eivät myönnä viisumia sellaisille lähetystyöntekijöille, joilla ei ole muuta ammattipätevyyttä tai etuja tuotavanaan. Sellaisetkaan alueet eivät kuitenkaan ole ehdottoman suljettuja. Pääseväthän rukoukset läpi jokaisen esiripun, oven ja esteen. Ja kristilliset radio- ja tv-ohjelmat, ääni- ja kuvanauhat, filmit ja painettu sana voivat myös päästä ennen luoksepääsemättömien ulottuville. Samoin voivat ns. ”teltantekijät”, jotka Paavalin tavoin ansaitsevat itse elatuksena. He matkustavat ammattiasioissa (esimerkiksi liikeihmiset, yliopistojen luennoitsijat, tekniset asiantuntijat ja kielten opettajat) ja käyttävät jokaista mahdollisuutta puhua Jeesuksesta. He eivät mene maahan teeskennellen olevansa jotain muuta kuin ovat, sillä he liikkuvat todellakin työasioissa, mutta todistaminen on yksinkertaisesti oleellinen osa heidän elämäntapaansa, missä he sitten sattuvat olemaankin.

Olemme syvästi häpeissämme siitä, että lähes kaksi vuosituhatta on kulunut Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta ja kuitenkaan kaksi kolmasosaa maailman väestöstä ei vielä tunnusta häntä. Toisaalta olemme hämmästyneitä nähdessämme yhä enemmän Jumalan voiman vaikutusta mitä yllättävimmissä paikoissa maapallolla.

Nyt on vuodesta 2000 tullut monelle tärkeä merkkipaalu. Voimmeko sitoutua evankelioimaan maailman vuosituhannen viimeisen vuosikymmenen aikana? Tämä vuosiluku ei ole mitenkään taianomainen, mutta eikö meidän kuitenkin tulisi tehdä parhaamme tuon päämäärän saavuttamiseksi? Kristus kehottaa meitä viemään evankeliumin kaikille kansoille. Tehtävä on kiireellinen. Olemme lujasti päättäneet noudattaa hänen käskyään iloisesti ja toivon säilyttäen.

12 Vaikeita tilanteita
Jeesus sanoi seuraajilleen aivan suoraan, että heillä oli odotettavissa vastustusta. ”Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat” (Joh. 15:20). Hän jopa kehotti iloitsemaan vainosta (Matt. 5:12) ja muistutti seuraajiaan, että hedelmän tuottamisen ehtona on kuoleminen (Joh. 12:24).

Nämä ennustukset kristittynä kärsimisen välttämättömyydestä ja hedelmällisyydestä ovat osoittautuneet tosiksi kaikkina aikoina, myös meidän päivinämme. Marttyyrien määrä on tuhansissa. Nytkin tilanne on paljolti samanlainen. Toivomme vilpittömästi, että ”glasnost” ja ”perestroika” johtavat Neuvostoliitossa ja muissa itäblokin maissa täydelliseen uskonnonvapauteen ja että muslimi- ja hindumaat tulevat avoimemmiksi evankeliumille. Suremme Kiinassa hiljattain tapahtunutta demokraattisen liikkeen väkivaltaista tukahduttamista ja rukoilemme, ettei se toisi mukanaan lisää kärsimyksiä Kiinan kristityille. Kokonaisuutena ottaen vanhat uskonnot näyttävät tulevan vähemmän suvaitseviksi, ulkomaalaiset vähemmän tervetulleiksi ja maailma vähemmän suosiolliseksi evankeliumin julistukselle.

Tässä tilanteessa haluamme esittää kolme väittämää sellaisten maiden hallituksille, joilla suhtautuminen uskoviin kristittyihin on harkinnan alaisena.

Ensiksi: Kristityt ovat lainkuuliaisia kansalaisia, jotka edistävät maansa hyvinvointia. He rukoilevat sen johtajien puolesta ja maksavat veronsa. Tietenkään ihminen, joka on tunnustanut Jeesuksen Herrakseen, ei voi pitää muita auktoriteetteja Herrana, ja jos häntä käsketään siihen tai johonkin muuhun, minkä Jumala kieltää, hänen on oltava tottelematta. Mutta kristityt ovat kunnon kansalaisia. He lisäävät maansa hyvinvointia myös hyvällä avioliitollaan ja kotielämällään; heidän liiketoimensa ovat rehellisiä, he ovat työteliäitä ja palvelevat vapaaehtoisesti vammaisia ja puutteenalaisia. Oikeudenmukaisella hallituksella ei ole kristittyjen taholta mitään pelättävää.

Toiseksi: Kristityt haluavat pysyä erossa arvottomista evankelioimismenetelmistä. Vaikka uskomme luonteeseen kuuluu vaatimus evankeliumin levittämisestä, esitämme sen avoimesti ja rehellisesti jättäen kuulijalle täyden vapauden ratkaista oma suhteensa siihen. Tahdomme olla hienotunteisia muiden uskontojen kannattajia kohtaan ja vastustamme kaikenlaista pakolla käännyttämistä.

Kolmanneksi: Kristittyjen vilpitön toive on uskonnonvapaus kaikille uskonnoille, ei vain kristinuskolle. Maissa, joissa kristinusko on valtauskonto, ovat kristityt etunenässä vaatimassa vapautta uskonnollisille vähemmistöille. Valtaosalta ei-kristillisessä maassa kristityt eivät siis pyydä itselleen enempää kuin muille samassa tilanteessa eläville. Vapaus ”tunnustaa, harjoittaa ja levittää” uskontoa, niin kuin Yleisen ihmisoikeuksien julistuksen määritelmä kuuluu, voisi olla ja sen tulisi olla voimassa molemmin puolin.

Valitamme suuresti, jos Jeesuksen seuraajat ovat jossakin syyllistyneet arvottomaan todistamiseen. Päätämme välttää kaikkea tarpeetonta loukkaamista, ettei Kristuksen nimi saa siitä häpeää. Ristin pahennusta emme kuitenkaan voi välttää. Ristiinnaulitun Kristuksen tähden me rukoilemme, että olisimme valmiit hänen armostaan kärsimyksiin ja jopa kuolemaan. Marttyyrikuolema on todistus, jonka Kristus on erityisesti luvannut saattaa kunniaan.

Loppupäätelmä: Julistakaa Kristusta siihen asti kunnes hän tulee
”Julistakaa Kristusta siihen asti kunnes hän tulee”, oli Lausannen II:n teema. Uskomme tietenkin, että Kristus on tullut; se tapahtui, kun Augustus oli Rooman keisarina. Mutta tulee päivä, jolloin hän lupauksensa mukaan palaa sanoinkuvaamattomassa kirkkaudessaan saattamaan valtakuntansa täydelliseksi. Meidän on käsketty valvoa ja olla valmiina. Hänen kahden tulemisensa väliin jäävä aika on tarkoitettu lähetystyölle. Meidän on käsketty mennä viemään evankeliumi maailman ääriin ja meille on luvattu, että loppu tulee vasta kun olemme sen tehneet. Silloin molemmat loput (maailman, avaruuden ja ajan) yhtyvät. Siihen asti hän on luvannut olla kanssamme.

Lähetys- ja evankelioimistyöllä on kiire. Emme tiedä, paljonko meillä vielä on aikaa. Hukattavana sitä ei ole. Ja voidaksemme suorittaa vastuullemme annetun kiireisen tehtävän, tarvitsemme erityisesti ykseyttä (meidän on evankelioitava yhdessä) ja uhrimieltä (meidän on laskettava kustannukset ja hyväksyttävä ne). Lausannen julistuksessa lupasimme ”rukoilla, suunnitella ja tehdä työtä yhdessä koko maailman evankelioimisen puolesta”. Manilan julistus vakuuttaa, että koko Kristuksen kirkko on kutsuttu viemään koko evankeliumi koko maailmaan. Julistaessaan Kristusta siihen asti kunnes hän tulee, kirkon on otettava huomioon tehtävän kiireellisyys ja sen vaatima kristittyjen ykseys ja uhrautuvaisuus.